Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhujen loppukiri jäi vajaaksi

 
Pesäkarhujen loppukiri jäi vajaaksi

Sanna Lappalaisen ja Noora Boeliuksen merkit eivät tällä kertaa auttaneet Pesäkarhuja voittoon asti. 
Jarno Kylmänen / UrheiluPori.
com


Lappeenrannan Pesä Ysit voitti ensimmäisen naisten Superpesiksen välieräottelun 1-0 ja nappasi itselleen kotiedun.

Pesäkarhujen kannalta ottelu alkoi painajaismaisesti. Heti ensimäisellä sisävuorollaan Lappeenranta onnistui iskemään kunnarin kenttään ja teki saman tempun vielä toistamiseen jakson aikana. Kahden vuoroparin jälkeen tilanne oli 3-8 Lappeenrannalle. Pesäkarhut onnistui kolmannessa vuoroparissa rynnimään kotipesälle vielä kahdesti, mutta kun muita juoksuja ei nähty, meni ensimmäinen jakso ansaitusti Lappeenrannan nimiin juoksuin 5-8.

Toisella jaksolla Pesä Ysit onnistui jälleen kunnarissa ja karkasi toisen vuoroparin jälkeen jo tavoittamattomalta tuntuvaan 1-6 johtoon. Pesäkarhut heräsi vielä taistelemaan ja onnistui viimeisessä sisävuorossaan tasoittamaan peli lukemiin 6-6. Viimeinen rutistus kiristä jäi kuitenkin uupumaan.  supervuoropariin olisi tarvittu vielä seitsemäs juoksu, jota porilaiset eivät onnistuneet enää tekemään. Viimeisellä jaksolla päädyttiin siis tasoihin ja Lappeenrannalle koko ottelu jaksoluvuin 0-1.

Porilaisista torstaina tehokkaimpia olivat Jenna Jokela (1/5) ja Tanja Vehniäinen (4/0).

Seuraava välieräottelu pelataan Lappeenrannassa lauantaina. Välieräsarja ratkeaa kolmesta voitosta.

Kuvagalleria

UrheiluPori.com

 


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2006 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2006

Ottelut kaudella 2006

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JennaJokela

Jenna Jokela

Tiedot

TanjaVehniäinen

Tanja Vehniäinen

Tiedot


Virpi Hukka Pesäkarhuihin

Virpi Hukka Pesäkarhuihin

Viikonlopun ajan jyllänneen huhumyllyn jälkeen Pesäkarhut vahvisti, että Hukka nähdään Pesäkarhuissa kaudella 2027+1 muotoisella sopimuksella.

Lue lisää
Väliheikki Pesäkarhuihin, viidelle jatkosopimukset

Väliheikki Pesäkarhuihin, viidelle jatkosopimukset

Pari tuntia ennen Pesäkarhujen ensimmäisen leriviikonlopun alkua julkaistiin kuusi pelaajasopimusta kaudelle 2027.

Lue lisää
Frantsila ja Lämsä Pesäkarhuissa kaudella 2027

Frantsila ja Lämsä Pesäkarhuissa kaudella 2027

Aurora Frantsila siirtyy Raumalta Poriin ja Eveliina Lämsä jatkaa Pesäkarhujen paidassa myös ensi kaudella. Omista junioreista Superin rinkiin nousee Emmi Prihti sekä Tatiana Elizarova.

Lue lisää
Enni Paatero vahvistamaan Laitilan Jyskettä

Enni Paatero vahvistamaan Laitilan Jyskettä

Pesäkarhujen Enni Paatero siirtyy lainasopimuksella vahvistamaan Laitilan Jyskeen edustusjoukkueen rivejä. Paateron lainasopimus mahdollistaa pelaamisen myös Pesäkarhut-Akatemian joukkueessa.

Lue lisää
Jussi Haapakoski jatkaa Pesäkarhujen viuhkassa

Jussi Haapakoski jatkaa Pesäkarhujen viuhkassa

Pesäkarhut ja pelinjohtaja Jussi Haapakoski jatkavat yhteistä projektia myös kausilla 2025 ja 2026.

Lue lisää
Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää