Narukerä aloittaa pudotuspelit
Narukerä ja Akilles jälleen vastakkain samassa vaiheessa pudotuspelejä. Pelkästään viime kaudella kohtasivat joukkueet kuusi kertaa. Yksinkertaisen runkosarjan ottelun vei Akilles nimiinsä 6-1. Ylemmässä jatkosarjassa joukkueet hoitivat kotiottelunsa, ensin Akilles 8-3 ja viikkoa myöhemmin Narukerä 7-4. Pudotuspelivaihe venyi kolmeen otteluun Akilleksen voittaessa ensimmäisen kohtaamisen Porissa 6-1. Narukerä oli kuitenkin etevämpi molemmissa Porvoossa pelatuissa otteluissa 3-1 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 2-1. Sarjasta muistuu mieleen Tomi Mustosen vahvat otteet maalinteossa sekä Heikki Hyvösen liberotyöskentely. Vuotta aikaisemmin joukkueet mittelivät niin ikään samassa vaiheessa, silloin Narukerä vei sarjan suoraan 2-0, otteluvoitot Kerä - Akilles 5-2 ja Akilles - Kerä 1-5. Tällä kaudella takana on kaksi ottelua, Porvoossa pelattiin tasan 2-2 ja Porissa Narukerä oli parempi 3-1. Ottelusarjaan ei siis kannata nimetä suosikkia eikä voittajaa, kärsivällisyys ja oma peli ovat avainasioita. |
Takaisin edelliselle sivulle