Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Narukerä nousi kolmen maalin takaa

 
Narukerä nousi kolmen maalin takaa

Narukerä -HIFK 3-3 (0-2)

Neljäntenä sarjassa oleva kotijoukkue ja toisena sarjassa oleva HIFK kohtasivat haastavissa olosuhteissa keskiviikkona Porin tekojäällä.

Aivan ottelun alussa Narukerä oli pirteä ja pyrki luomaan tilanteita , mutta  hyvä ote katosi valitettavasti turhan  nopeasti.

HIFK siirtyi 0-1 johtoon Hauskan maalilla ottelun kymmenennellä minuutilla. Tämän jälkeen peli tuntui olevan HIFK:n hallussa.

Narukerän pelinrakentelu kärsi HIFK:n agressiivisesta karvauksesta ja hyökkääjät tuntuivat jäävän vastustajan puolustuksen keskellä kerta toisensa jälkeen liian yksin.

HIFK meni kahden maalin johtoon pelin 31. minuutilla Hyttisen lähietäisyydeltä napauttaman maalin turvin.

Tässä vaiheessa tilanne näytti katsomoon aika pahalta, luistin ei oikein kulkenut ja pallon menetyksiä tuli solkemaan, kotijoukkueen peli oli sanalla sanottuna sekaisin, seuraava maali tuntui ajatuksissa (kentän laidalla) ratkaisevan ottelun suuntaan tai toiseen.

Lisämaaleja ei ensimmäisellä jaksolla enää tehty ja niin tauolle mentiin vieraiden 0-2 johtaessa.

Kenttämiehet tekivät tauolla töitä urakalla, jotta kenttä saatiin jälleen pelattavaan kuntoon uudelleen alkaneen lumisateen vuoksi. Siitä suuri kiitos heille.

Toinen jakso käynnistyi Narukerän osalta pirteämmin, kuin mihin ensimmäinen jäi, mutta yhä vain HIFK:n puolustustus tuntui olevan läpipääsemätön, aina löytyi jostakin maila ratkaisevalla hetkellä pallon eteen tai rikkomaan.

HIFK:n Peuhkuri lisäsi vieraat jo kolmen maalin johtoon pelin 58.minuutilla, tässä vaiheessa oli usko kovalla koetuksella, mutta sitten Samuli Helavuori toi palloa ylös ties kuinka monennen kerran ottelussa ja löysi hienosti oikeassa laidassa vaudissa olleen Aleksi Vihtilän joka pääsi  kiertämään vieraiden puolustuksen taakse ja kiersipä Vihtilä vielä HIFK:n maalivahti Huberinkin ja laittoi pallon tyhjään maaliin pelin 60.minuutilla.

Maali antoi selvästi uskoa kotijoukkueelle, vaikka matka kahden maalin takaa tuntui olevan aika kaukainen.
Pelin 63.minuutilla kotijoukkueelle tuomittu rangaistuslyönti toi Narukerän maalin päähän Tomi Mustosen tarkan alakulmalyönnin jälkeen. Lyönti oli niin kova ja tarkka, ettei HIFK:n maalivahdilla ollut mitään mahdollisuuksia. Yhtäkkiä oli kotijoukkue tullut maalin päähän ja peliaikaakin oli vielä lähes puoli tuntia jäljellä.

HIFK:n kaksi samanaikaista jäähyä tekivät kentälle tilaa ja ote siirtyi yhä enemmän kotijoukkueelle, maalin tolpat ja Huberin muutama erittäin hyvä torjunta estivät kuitenkin tasoituksen syntymisen, kunnen Narukerän kapteeni Heikki Hyvönen tasoitti ottelun pelin 84.minuutilla. Kaukaa lähtenyt lyönti ei ollut erityisen kova, mutta se oli sitäkin tarkempi ja painui HIFK:n maalivahvista katsottuna aivan maalin oikeaan alakulmaan.

Ottelussa nähtiin myös hieman erikoinen jäähyrupeama, kun HIFK:n Mika Mutikainen sai 10.minuutin jäähyn sopimattomasta käytöksestä, Narukerä rankaisi tästä edellämainitulla Hyvösen maalilla ja Mutikainen pääsi pois jäähyltä (uusi sääntö) maalin johdosta. HIFK:n #47 ei ehtinyt olla kentällä kuin korkeintaan 20 sekuntia, kun hän istui jälleen jääähypenkkiä kuluttamassa samasta syystä, tällä kertaa ei kotijoukkue onnistunut maalinteossa, joten ottelu päättyi pistejakoon.

Narukerä venyi hienosti tasapeliin Suomen ehkä parhainta johtoasemassa pelaavaa joukkuetta vastaan.

Narukerän maalilla pelannut Jussi Aaltonen oli jälleen tiukoissa paikoissa mies paikallaan, maaleille hän ei voinut ,mitään, mutta teki tukun tärkeitä torjuntoja ottelun aikana ja piti näin joukkueensa mukana pelissä vaikeina aikoina.

Seuraavaksi on edessä vierasottelut tulevana viikonloppuna JPS (la 15.1. ja (Kampparit 16.1.) ennen maaottelutaukoa. Seuraava kotiottelu on lauantaina 5.2. klo 15:00 pelattava Narukerä- WP35.

Narukerän tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Narukerä - logo

Narukerä - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tomi Mustonen jatkaa Narukerässä

Tomi Mustonen jatkaa Narukerässä

Viime kaudella 31 tehopistettä takonut Tomi Mustonen on Narukerän uusin sopimuspelaaja.

Lue lisää
Ville Aaltonen on palaa Poriin innostuneena

Ville Aaltonen on palaa Poriin innostuneena

Narukerän 20-vuotta kestänyt odotus päättyy, kun legenda ja maajoukkueen kapteeni Ville Aaltonen palaa kasvattajaseuraansa.

Lue lisää
Narukerän P15 joukkueelle SM-hopeaa

Narukerän P15 joukkueelle SM-hopeaa

Narukerän P15 joukkue voitti viikonloppuna Varkaudessa pelatussa SM-lopputurnauksessa hopeaa.

Lue lisää
Timo Helavuori Narukerän puheenjohtajaksi

Timo Helavuori Narukerän puheenjohtajaksi

Narukerän vuosikokous valitsi seuran uudeksi puheenjohtajaksi Timo Helavuoren.

Lue lisää
Narukerä taistelee lauantaina kullasta

Narukerä taistelee lauantaina kullasta

Maaliskuussa 1998 Narukerä voitti Tornion Naränperällä pelatussa pronssiottelussa paikallisen Palloveikot 2-3.

Lue lisää
Narukerälle tappio ensimmäisestä välierästä

Narukerälle tappio ensimmäisestä välierästä

Arkipäivänä peli Helsingissä ”lepakkovuorolla” houkuttelee kuin ohrakakko karppaajaa.

Lue lisää