Narukerälle piste Mikkelistä
Kampparit - Narukerä 5-5 (1 - 4) Narukerä pelasi sunnuntaina Mikkelissä sarjakärki Kamppareiden vieraana. Narukerä joutui lähtemään otteluun ilman Jaakko Niemeä, Janne Väkipartaa ja Jari Avellania, mutta tämä ei tuntunut kuitenkaan vieraita haittaavan. Kampparit siirtyi johtoon pelin 5 minuutilla, mutta sitten alkoi Narukerän tehohetki, ensin Samuli Helavuori napautti tasoituksen pelin 7. minuutilla, heti perään Tomi Mustonen vei Kerän ensi kerran johtoon 9.minuutilla, Mustonen toimitti 11. minuutilla tuomitun rankkarin varmasti verkon perukoille 1-3, Esa Oksanen oli minuuttia myöhemmin seuraava maalintekijä ja taululla komeilivat lukemat 1-4 vieraille. Erityisesti ensimmäinen jakso oli Narukerältä todella hyvän liikkeen omavaa vahvaa jääpalloa ja Kampparit lähes tarjosi mahdollisuutta ratkaista ottelu vieraille, mutta pallo ei tällä kertaa pomppinut Kerälle. Tauolle mentiin vierasjoukkue Narukerän 4-1 johdossa Toinen jakso käynnistyi Narukerän osalta hieman tahmeammin, liike ei ollut aivan samalla tasolla, kuin ensimmäisellä jaksolla, Kampparit pääsi peliin mukaan kahdella nopealla maalilla pelin 47.- ja 53. minuuteilla. Kampparit kampesi tasoihin pelin 74. minuutilla, mutta Esa Oksanen vei Kerän vielä kerran johtoon 86.minuutilla tuomitusta rankkarista, horisontissa hieman jo häämöttänyt vierasvoitto haihtui kuitenkin tasapeliin pelin 89.minuutilla, kun Kimmo Huotelin pääsi lyömään loppulukemiksi tasapelin 5-5. Joka tapauksessa hyvä peli Narukerältä, tästä on hyvä jatkaa maaottelutauolle hiomaan kuvioita. Narukerällä on runkosarjassa vielä jäljellä seuraavat ottelut: |
Takaisin edelliselle sivulle