TPV MuSan vieraaksi
TPV MuSan vieraaksi
TPV aloitti kautensa ottamalla takkiin toiselta porilaisjoukkueelta FC-Jazzilta. Pistesaldo aukesi kuitenkin jo seuraavassa pelissä SalPaa vastaan ja seuraavaksi TPV haali jo kauden avausvoittonsa Lohjan Pallon kustannuksella. Viimeiset kaksi peliä ovat sujuneet hieman mollivoittoisemmin, sillä plakkarissa on tappiot Närpes Kraftia ja Pallo-Iiroja vastaan. MuSan tie kakkosdivisioonan B-lohkossa on ollut kivinen. Voitot ovat vältelleet länsi-porilaisia ja tasureitakin on kertynyt vain kolme. Pisteet ovat menneet jakoon LoPan, Kraftin ja Tikkurilan palloseuran kanssa. Nyt alla on kolmen ottelun tappioputki, joista rumasti takkiin on tullut niin Ilvekseltä, kuin sarjakärki BK-46:ltakin. Oman mausteensa otteluun tuo viime kaudella viisi maalia MuSalle tehtaillut Sami Kriikkula. Kolossi edustaa nyt ensimmäsitä vuottaan TPV:ta ja saapuu takaisin ex-kotistadionilleen. Maalitilinsä Tikkurilan Palloseuraa vastaan TPV:n paidassa avannut Kriikkula aiheuttanee päänvaivaa MuSan puolustukselle periksiantamattomalla pelityylillään ja järkälemäisellä fyysisellä ruhollaan. Mutta miten ottaa kriittinen kotiyleisö Kriikkulan vastaan? MuSa saa olla tarkkana myös viime kaudella Ilveksen väreissä pelanneen vikkeläkinttuisen keskikentän Sergei Korsunovin kanssa, joka on taituroinut kauden aikana kolme syöttöpistettä. Kaksi maalia tehnyt Alessandro Järviö on myös syytä vartioida tiukasti. Liekö jopa Del Pierolle sukua? Kotijoukkueen kokoonpano saa helpotusta, kun viime pelin poissaolijat Jussi Välilä ja Topi Mattila palannevat tositoimiin. Loukkaantuneena on edelleen polvivammaa poteva Jarno Ruisniemi. Reisivammasta kärsineen Joao Gaetin pelaaminen on vielä epävarmaa. Tervetuloa kaikki kannustamaan MuSa kauden ensimmäiseen voittoonsa torstaina klo 18.30 Urheilukeskuksen tekonurmella. |
Takaisin edelliselle sivulle