Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Runkosarja päättyi kotivoittoon ja kakkossijaan

 

Runkosarja päättyi kotivoittoon ja kakkossijaan


Pesäkarhut kukisti runkosarjan viimeisessä ottelussaan Porissa Petojussit Seinäjoelta puhtaasti jaksoin 2-0. Lievän alkuyskähtelyn jälkeen porilaiset takoivat tasaisesti juoksuja ja kun ulkopeli oli erittäin tiivistä, olivat jaksolukemat lopulta selkeät 9-1 ja 8-0. Jo avausjakson voitollaan Pesäkarhut varmisti runkosarjassa kakkospaikan heti Lapuan jälkeen, Kirittäret sijoittui kolmanneksi ja Lappeenranta neljänneksi. Loput pudotuspelipaikat menivät Viinijärvelle,Turulle,Raumalle ja Ylihärmälle. Pesäkarhujen vastustajaksi puolivälierissä tulee Rauman Lukko, joten kiihkeät paikallisottelut ovat edessä. Puolivälierät alkavat keskiviikkona klo 17.30 Porissa, jatkoon pääsee kolmella voitolla. Keskiviikon lisäksi pelataan ainakin lauantaina Raumalla ja sunnuntaina Porissa. Henkilkohtaisissa tilastoissa runkosarja toi yhden tilastovoiton Poriin, kun Pesäkarhujen Kaisa Kärkkäinen voitti kärkilyöjätilaston. Yleisömäärissä Pesäkarhut teki jälleen kerran upean suorituksen, Porissa otteluja seurasi runkosarjassa keskimäärin 1156 katsojaa. Sunnuntainakin viimeistä runkosarjan peliä oli seuraamassa lähes tuhat katsojaa sateisesta säästä huolimatta.

"Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen niin tähän Petojussit-peliin kuin myös koko runkosarjaankin. Saavutimme asettamamme tavoitteen eli sijoittua kahden parhaan joukkoon runkosarjassa. Se ei tullut helpolla, matkan varrella sattui kaikenlaista. Pelimme on kuitenkin mennyt monessa suhteessa viime aikoina eteenpäin ja ennenkaikkea joukkueessamme on sielua ja tunnetta. Niitä tarvitaan jatkossakin runsaasti, kun aiomme pelata tänä syksynä vielä pitkään. Petojussit-pelissä painotimme tiettyjä asioita jo puolivälieriäkin silmälläpitäen, varauduimme pelillisesti niin Rauman kuin Turunkin vastaantulemiseen. Painotukset onnistuivat varsin hyvin ja olemme valmiita lähtemään kovaan taistoon Lukkoa vastaan. Sairaslistamme on tyhjentymässä ja esimerkiksi ykköspalkinnolla nyt palkittu Veera Svansjö on palaamassa hyvään pelikuntoon. Mielenkiintoiset naapurusten kohtaamiset ovat luvassa, isosisko-pikkusisko - asetelma on olemassa ja siitä meidän tulee pitää kiinni heti ensimmäisestä ottelusta alkaen", Pesäkarhujen pelinjohtaja Petri Kaijansinkko tuumailee.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


PetriKaijansinkko

Petri Kaijansinkko

Tiedot

KaisaKärkkäinen

Kaisa Kärkkäinen

Tiedot


Jussi Haapakoski jatkaa Pesäkarhujen viuhkassa

Jussi Haapakoski jatkaa Pesäkarhujen viuhkassa

Pesäkarhut ja pelinjohtaja Jussi Haapakoski jatkavat yhteistä projektia myös kausilla 2025 ja 2026.

Lue lisää
Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää