Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhut kolmanteen välierään itseensä luottaen

 

Pesäkarhut kolmanteen välierään itseensä luottaen


Pesäkarhut ja Kirittäret kohtaavat lauantaina Porissa pelattavassa naisten superpesiksen kolmannessa välierässä. Porilaiset johtavat ottelusarjaa voitoin 2-0 ja ovat ahdistaneet Jyväskylän pakkovoiton eteen. Kolmella voitolla kun saavuttaa paikan loppuottelussa.

"Aiomme ottaa kaiken irti lauantain tapahtumasta ja nauttia pelaamisesta edelleenkin. Uskoisin runsaslukuisen kotiyleisön olevan vahvasti tukenamme. Nalle Viljasen tulo näkyvään rooliin Kirittärien toiseksi pelinjohtajaksi on myös sopiva markkinointiapu lauantain pelille. Pelillisesti me tulemme keskittymään omaan tekemiseemme. Ottelusarjassa pitää aina reagoida tiettyihin asioihin ja sitä molemmat joukkueet ovat jo tehneet, kumpikin tosin omalla tavallaan. Meidän kokoonpanossamme saattaa tapahtua vielä jotain pieniä muutoksia, mutta omiin vahvuuksiimme luotamme niin nyt kuin jatkossakin. Keskittyminen olennaiseen ja hyvien suoritusten teko on päällimmäisenä ajatuksenamme, peli-ilmeemme on ollut kahdessa voittopelissä erinomainen ja se ilme tulee jatkumaan lauantainakin", kertoo Pesäkarhujen pelinjohtaja Petri Kaijansinkko sen enempää yllättymättä Kirittärien perjantaina julkaissusta pelinjohtomuutoksesta.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


PetriKaijansinkko

Petri Kaijansinkko

Tiedot


Jussi Haapakoski jatkaa Pesäkarhujen viuhkassa

Jussi Haapakoski jatkaa Pesäkarhujen viuhkassa

Pesäkarhut ja pelinjohtaja Jussi Haapakoski jatkavat yhteistä projektia myös kausilla 2025 ja 2026.

Lue lisää
Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää