Popalle voitto nihkeälläkin esityksellä
FC PoPa kohtasi eilen kauden viimeisessä harjoitusottelussaan Rauman Pallo-Iirot ja voitti nihkeän esityksen jälkeen 1-0, PoPan ainoan maalin iski rangaistuspotkusta Dema. Vaikea ensimmäinen puoliaika PoPa on aloittanut edelliset ottelut erittäin vahvasti ja pakottanut vastustajan puolustuskannalle mutta eilen homma ei jostain syystä lähtenyt toimimaan. Yleensä agressiivisesti vastustajaan kiinni iskevä kotijoukkue oli alussa askeleen vastustajaa perässä ja muutoinkin joukkueen välit kentällä kasvoivat liian suuriksi ja Pallo-Iirot pääsi vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Vaikka PoPa pystyi palloa pitämään niin muutaman puolittaisen paikan lisäksi joukkueen hyökkäyspelaaminen oli hidasta ja vastustaja pystyi helpohkosti estämään kotijoukkueen maalinteon. Huonon ensimmäisen puoliajan kruunasi vielä Petri Viljasen loukkaantuminen, Petu joutui jättämään kentän jo reilun puolen tunnin pelin jälkeen ja tilalle juoksi Antti-Pekka Pihlainen. Näin muutaman minuutin tauolle siirryttiin tilanteessa 0-0. Parempi puoliaika PoPa aloitti toisen puoliajan huomattavasti paremmin, joukkue prässäsi vastustajalta tilan ja ajan pois, jonka ansiosta pystyi hallitsemaan pallollista pelaamista. Mutta edelleen joukkueen hyökkäykset olivat liian hitaita ja todelliset maalipaikat olivat vähissä. Ensimmäinen puolittainen paikka siunaantui Juha Luomalle, joka pääsi Teemu Vihtilän ja Samu-Petteri Mäkelän sommitelman päätteeksi laidasta puolittain läpi mutta maalivahti torjui laukauksen kulmaksi. Jussi Äijälän antaman kulman jälkeen painopiste jäi vahvasti vierasjoukkueen alueelle ja painostuksen jälkeen Mäkelää jouduttiin rikkomaan boksissa ja tuomitun pilkun Dema laukoi varmasti maaliin. Maalin jälkeen PoPa otti vielä vahvemman otteen pelistä ja kotijoukkueen tilannetta helpotti vielä PoPaa viime kaudella edustaneen Iiro Aallon ottama punainen kortti. Kuvaavaa ottelun lopussa oli Pallo-Iirojen haluttomuus hyökätä, PoPa siirteli palloa viisi minuuttia putkeen eikä vierailijalla ollut minkäänlaista halua ottaa riskiä omassa pelissään ja tyytyi nähdyn perusteella pieneen tappioon. Enempää maaleja ei ottelussa nähty ja näin PoPalle ansaittu voitto vaikkakin otteissa olikin parantamisen varaa. PoPa sai ottelussa hyviä ja huonoja uutisia, Vihtilä teki paluun kentille kylkivamman jälkeen ja Mäkelä pelasi melkein koko ottelun, huonoja uutisia olivat Viljasen saama jalkavamma ja ennen ottelua kokoonpanosta tippui vielä pois Samu Ruisniemi pienehkön vamman vuoksi. Lisäksi sivussa oli Kari-Pekka Koivunen, joka huilaa vielä useamman viikon. |
Takaisin edelliselle sivulle