Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

PoPalle toinen voitto putkeen

 

PoPalle toinen voitto putkeen


FC PoPa otti lauantaina toisen voittonsa putkeen, kun FC Hämeenlinna kaatui hyvän esityksen jälkeen lukemin 3-1, PoPan maalit merkittiin kahdesti osuneelle Demalle ja Teemu Vihtilälle.

Tasapainoinen puoliaika

FC PoPa tuli peliin vahvasti halliten alkuminuutteja mielin määrin. Jo muutamassa edellisessä pelissä toiminut syöttöpeli rullasi tänäänkin hyvällä tasolla ja varsinkin keskikentän kolmikko Toni Junnila, Dema ja Vihtilä ottivat keskikentän totaalisesti hallintaansa.

Ensimmäinen todellinen tekopaikka siunaantui Jussi Äijälälle, joka pääsi Vihtilän loistavasta syötöstä yksin läpi mutta vihulaisen maalivahti torjui tilanteen vaivoin kulmaksi. PoPa jatkoi painostustaan ja siirtyikin 29 minuutilla johtoon, kun Dema puski Vihtilän antaman kulman maaliin, kyseessä oli täysin samanlainen kuvio kuin edellisessä ottelussa KPV:ta vastaan.

PoPa ei passivoitunut maalistaan vaan jatkoi pelin hallintaa ja pääsi jatkuvasti FC Hämeenlinnan maalin tuntumaan mutta liiallinen siirtely ei tuottanut tulosta vaan joukkueen olisi pitänyt laukoa huomattavasti enemmän.

Sen verran vahva PoPa oli, että FC Hämeenlinna sai ensimmäisen kulmansa, kun peliä oli takana jo 45 minuuttia ja muutenkin PoPan puolustus hoiteli varmasti kotijoukkueen pitkät syötöt, jotka oli tarkoitettu puolustuksen selustaan.

Pilkusta ratkaisu

Toisella puoliajalla kotijoukkuekin pääsi hieman paremmin peliin mukaan ja saikin luotua painetta vierailijoiden päähän mutta maalipaikkoihin he eivät päässeet ja PoPa pyrki jatkuvasti syötönriiston jälkeen nopeisiin vastahyökkäyksiin mutta viimeiset syötöt eivät johtaneet kunnon tilanteisiin.

Pitkään näytti, että PoPa pystyy hyvällä koko joukkueen puolustuspelaamisella pitämään kotijoukkueen paikat nollassa. Mutta vartti ennen loppua alkoi tapahtua, FC Hämeenlinna sai heiton, joka pelattiin keskialueelle vapaaksi jätetylle Jukka Vanniselle, joka antoi linjan taakse loistavan syötön Aapo Lappalaiselle, joka pääsi nokikkain Lauri Pirhosen kanssa ja laukoi hallitun tasoituksen.

Kotijoukkueen vielä mutustellessa tasoitusta iski PoPa, Vihtilä pelasi Juuso Aallon  laidasta läpi ja Jussi Heikkinen joutui kaatamaan Aallon ja tuomari vei pallon pilkulle, tuomitun rankkarin Dema laukoi varmaakin varmemmin maaliin.

Tämän jälkeen kotijoukkue alkoi panostamaan lisää hyökkäykseen, joka antoi PoPalle mahdollisuuden nopeisiin vastahyökkäyksiin ja ottelun lisäajalla nähtiin ottelun lopullinen niitti, vaihdosta sisään tullut Patrik Lomski laukoi tulisesti ja maalivahti torjui vain vaivoin ja irtopalloon ehti ensimmäisenä Vihtilä, joka pamautti pallon voimalla ja tahdolla maalin kattoon. Tästä minuutti ja ottelun erotuomari vihelsi pilliin ottelun päättymisen merkiksi. Näin PoPalle kautta aikojen ensimmäinen voitto Kaurialassa.

PoPan tiivis kolmen ottelun viikko päättyi tänään ja saldoksi muodostui kuusi pistettä, jotka nostavat PoPan taulukossa yhden pykälän ylöspäin. 14 ottelun jälkeen kasassa on 13 pistettä ja suoran säilyjän paikka on enää pisteen päässä. PoPan ottelut jatkuvat viikon päästä maanantaina AC Oulun vieraana.

UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Dema(William de Mattia)

Dema (William de Mattia)

28.4.1983 Santa Catarina, Brasilia
Tiedot

JuusoAalto

Juuso Aalto

17.8.1990 Rauma
Tiedot

ToniJunnila

Toni Junnila

31.12.1984 Pori
Tiedot

Patrik Lomski

3.2.1989 Turku
Tiedot

LauriPirhonen

Lauri Pirhonen

3.7.1984 Noormarkku
Tiedot

LauriPirhonen

Lauri Pirhonen

3.7.1984 Noormarkku
Tiedot

TeemuVihtilä

Teemu Vihtilä

24.8.1980 Pori
Tiedot

Jussi Äijälä

27.11.1988
Tiedot


FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää